"Tää elo täynnä on taistelua..." laulettiin muinoin oppikoulussa. Jollei elämässäni olekaan enää "svenskaa, saksaa ja matikkaa", on siinä sen sijaan paljon muita mutkikkaita asioita joita varten ei ole kielioppia eikä logaritmitaulukoita.
Istuin vierashuoneessani eli pienemmässä huoneessani, jossa tavallisesti otan vastaan asiakkaat, ja neuloin villasukkia itselleni. Keskustelin vanhan mummon kanssa hänen lapsistaan ja aikomuksenamme oli ryhtyä kyhäämään kirjettä mummon vanhimmalle pojalle, joka oli rintamalla.
Rauhallisen puhelumme keskeytti nuori mies. Hän näytti olevan kovin kiihdyksissään ja välittämättä tervehtiäkään puhkesi puhumaan:
- Mikä piirihuoltaja sinä olet, kun et yhtään välitä köyhän kohtalosta? Isä ja äiti kuolevat kylmään siellä Särkijärvellä!
Kysyin:
- Saiko teidän isänne sen paidan, jonka minä hänelle eilen lähetin?
- Ka, mahtohan tuo saaha.
- Kuinka pienokaisenne voi? Joko saitte hakea hänet sairaalasta?
- Ka, hainhan minä tuota sen sunnuntaina. Lähin sille kauraryyniä - että jos kirjottasitte lapun.
- Tehän olette talon ruoissa, eikö talosta anneta?
- Ka, eipä nuo ole sitä ryynipuolta antaneet. Tokko heillä lieneekään koko ryynejä. Käskivät sieltä sairaalasta, että täältä hakkee semmonen lappu, jolla saa kilon kuussa.
Kun lappu oli saatu asianmukaiseen kuntoon, kysyy mies:
- Eikö sitä reistata antookaan tässä piirissä sitä vaateapua?
- Kyllä. Teidän vanhempannehan ovat saaneet sukkia ja alusvaatteita sekä isänne takin.
- Niin, ka, mutta eukon pitäs saaha hame ja poijalle pitäs olla pöksylanellia ja minullakin on vain yhet päällyshousurepaleet, eikö sitä annettasi housusarkoo?
- Sarkaa ja flanellia ei ole kaupoissa tätä nykyä. Jos vielä saadaan Ruotsista tulevaa vaateavustusta, niin koetan pitää teitä mielessäni. Merkitsen muistiin, mitä olette pyytänyt.
- Sitä kuuluu muissa piireissa saavan huoltajalta semmosen lapun, millä saa ihte käyvä hakemassa Salamesta. Siellä kuuluu olevan vaikka minkä verran vaatetta.
- Ei suinkaan. Se on erehdys, meille on nimenomaan ilmoitettu, että vain piirihoitajat, jotka tietävät, mitä mihinkin perheeseen tarvitaan, hakevat vaatetta päävarastolta ja jakavat ne sitten piirissään. On mahdotonta lähettää sinne yksitellen jokaista tarvitsijaa. Miten on sen teidän työhön lähtönne laita? Siinä talossa, johon teidän piti mennä, on jatkuvasti paikka auki. Teille luvattiin siellä maksaa täysi rengin palkka sekä ylläpito ja lisäksi annettiin oikeus olla perheen luona sunnuntait. Miksi ette ole mennytkään sinne, olettehan työvelvollinen?
- Ka, eihän tuota osanne lähtee. Kun se pere ei kumminkaan tule sopimaan siihen talloon.
Seurasi mietteliäs hiljaisuus. Mummo keinutteli yläruumistaan ja samaan tahtiin purra mutusteli likaisen huivinsa nurkkaa. Piirihoitajan sukkapuikot vilahtelivat sinisessä neuleessa kuin pyrstötähdet yötaivaalla. Aurinko paistoi ja huone tuntui miellyttävän lämpimältä, joskin hyvin konttorimaiselta, kun matot oli viety pois ja tuoleja lisätty. Pöytäkin oli liinaton ja suuri paperipino oli sen verhona.
Yhtäkkiä kuului kiivasta paperin kahinaa. Mies puristi äsken saamansa lapun suuren nyrkkinsä sisään ja raivostuneena, käheällä äänellä aloitti sadatusten tuvan, joka kohisten vyöryi hämmästyneen ja korviaan myöten punastuneen piirihuoltajan yli. Sanatulvan joukosta saattoi erottaa muutamia katkonaisia lauseita tai epäselviä sanaryhmiä:
- Haista paskainen perse - kyllä minä sinua kiitän - maaherra - vallesmanni - perkeleen piirihuoltaja...
Mies oli sanatulvan alkaessa noussut ja lähtenyt ovea kohden. Paukahtaen se painui kiinni hänen perässään.
Hämmästynyt piirihuoltaja kohosi hiukan istuimeltaan ja putosi takaisin tuolilleen. Koneellisesti liikkuivat sukkapuikot hänen käsissään ja vasta kotvasen kuluttua hän muisti mummon, joka istui hampaaton suu auki loksahtaneena jännittyneenä tuijottamassa oveen, josta mies oli juuri poistunut. Kun mummo havahtui, hän veti henkeä ja puuskahti:
- No, jo oli koko heittiö!
Onneksi vastaavanlaiset tapahtumat ovat olleet harvinaisia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti