Rakas päiväkirja!
Piirissäni on ollut yksi erityisen vaikeasti käsiteltävä perhe siirtolaisten joukossa. Perheen muodostavat isä, äiti ja kuusi alle 15-vuotiasta lasta. Nuorin on vielä kehdossa. Perhe on sijoitettu tähän lähinaapuriin. Perheen kaksi vanhinta tytärtä on myös siirtoväen joukossa jossakin muualla ja he voivat minä hetkenä tahansa ilmestyä näyttämölle.
Perheen isä koettaa kulkea halkotöissä ansaitakseen tupakka- ja verokahvirahaa. Äiti on päivät lasten kanssa. Koko perhe on aivan kasvattamatonta. Lapset ovat tavattoman vilkkaita ja siitä syystä alituiseen pahanteossa. He tappelevat keskenään, ja jos äiti tai joku muu yrittää heitä kieltää, he kiroavat tai käyttävät muita rumia sanoja, purevat ja sylkevät.
Tämä perhe ei voinut asua siinä hiljaisessa, suuressa talossa, jonne heidät oli sijoitettu. Talossa oli näet kunnasta siihen hoidettavaksi annettu kansakouluikäinen poika, jonka kanssa lapset olivat ainaisessa tappelussa. Emäntä kyllästyi silloin koko joukkoon ja kehotti heitä hankkimaan asuntonsa muualta.
Talon isäntä ehätti väliin ja neuvoi perhettä muuttamaan tänne koululle, alaluokkaan, josta juuri oli yksi perhe muuttanut toiseen pitäjään. Äiti tuli luokseni eilen iltana ja mahtavin elein työnsi käteeni isännän varmuuden vuoksi Kansanhuoltolautakunnan leimalla varustaman lapun, missä hän minun mielipidettäni kysymättä myönsi perheelle luvan muuttaa.
Meillä on tässä koululla lapsia ennestään 22, ja kun nuo kuusi "Kissalan poikaa" tulevat lisäksi, on heitä 28. Se on sentään liikaa! Tarvitsematta omata profeetan lahjoja voi kuka hyvänsä ennustaa, että se tietää monta pitkää porua entisten lisäksi.
Olen päättänyt niellä kaikessa hiljaisuudessa tämän pillerin. Yritän sovitella parhaani mukaan vanhempien väliset riidat, joita varmasti syntyy, ja laastaroida kaikki naarmut, joita lapset toisilleen hankkivat.
Äsken juuri ajoi muuttokuorma pihaan. Kuulin pikku-Paavon sanomattoman halveksivasti heitetyn tervehdyksen hänen noustessaan reestä:
- Paska-Pekka!
Se oli tarkoitettu herttaiselle, kultakiharaiselle Toivolle, joka sormi suussa katseli tulokkaita. Tunsin sydämeni lyijynraskaaksi. Hyvästi sopu, rauha ja rakkaus! Toivon äidin silmät välähtivät jo uhkaavasti. Onneksi Anna N. palaa jo huomenna! Hän osaa keksiä tekemistä lapsille ja minä saan työtoverin, jolle voin uskoa huoleni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti