Viime tiistain vastaisena yönä heräsin hiljaiseen koputukseen. Riensin ikkunan luokse ja kohotin kierrekaihdinta. Väinö oli tullut, mutta yksin. Hänen ei ollut voinut mitään toimittaa Sortavalassa. Hän ei ollut löytänyt Einoa siinä kauheassa kaaoksessa eikä päässyt kotiinsa. Erään tuntemansa tytön hän oli tavannut, ja heille oli annettu määräys panna palamaan vasta valmistunut, kaunis kerrostalo, jossa tytöllä oli ollut koti. He menivät sinne, mutta nähtyään kauniin kodin hyvine kalusteineen, suurine kirjahyllyineen ja kalliine koriste-esineineen heillä ei ollut sisua sytyttää sitä kaikkea - ja talon muita samanlaisia asuntoja - palamaan. Vanhemmistaan Väinöllä ei ollut mitään tietoa. Hän toivoi vain, että he hakeutuisivat tänne.
Ja missä sitten oli Eino ja hänen perheensä?
Aamu oli valjennut keskustellessamme. Väinö ei halunnut käydä enää nukkumaan. Tahtomatta herättää Annaa hiivin hiljaa hänen huoneensa läpi keittiöön valmistamaan kahvia. Itsekkäästi iloitsin siitä, että Väinö oli taas luonani. Koko muu maailma sai huolehtia itsestään minun puolestani.
Haimme Riittu-mummon kahville, kun näimme hänen liikuskelevan aamuhämyisellä pihamaalla. Riittu oli alushameisillaan eikä mitenkään tahtonut noudattaa kutsuani. Vakuutin, ettei Väinö hänen tummaa, flanellista alushamettaan päällyshameesta erottaisi, ja niin sain hänet houkutelluksi sisälle. Me vietimme hauskan pienen rupatteluhetken höyryävien kahvikuppien ääressä.
Nämä päivät Väinö ja minä vietimme muistellen mennyttä, onnellista aikaa Sortavalassa ja odottelimme omia siirtolaisiamme tuleviksi. Ketään ei kuitenkaan kuulunut, ja vasta ollessani saattamassa Väinöä pysäkille sain hänen äidiltään kortin. Siinä täti kertoi, että koko perhe oli pelastunut onnellisesti, tosin tyhjin käsin, ja sanoi heidän olevan matkalla vanhimman tyttärensä luo Luhankaan. Olimme hiukan pettyneitä. Olisimme hartaasti suoneet heidän tulevan tänne. He kuitenkin arvelivat voivansa paremmin mennä Lilli-tyttärensä luokse, jolla oli vakiintunut koti, kaksi virassa olevaa opettajaa, lapsia, maata ja karjaa.
Oli miten oli, reippaana täti kirjoitti "Terveisiä Ryssänmaalta". Siinä ovat ihmiset, jotka eivät helposti masennu tämän elämän vastoinkäymisissä.
Lähiaikoina saan kuitenkin tädin kortista päätellen odottaa tänne Einoa perheineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti