On taas iltamyöhäinen. Tulin juuri pysäkiltä ja istuuduin kokoamaan tämän päivän tapahtumia.
Meillä on tänään ollut jumalanpalvelus. Korholan emännän ja kahden muun siirtolaisperheen pienokaiset piti samalla kastettaman. Olimme kokoontuneet ennen jumalanpalvelusta hartaina seuraamaan kastetoimitusta. Seisoin täpötäyden yläluokan oven suussa, kun joku nykäisi minua hihasta. Se oli naapurin renkipoika, joka kuiskasi:
- Sinun Väinösi on tullut.
Hiivittäydyin toimitusta häiritsemättä ulos juhlahuoneesta. Näin ulko-oven edessä Väinön ja hänen takanaan seisoi Eino. Huudahdin iloisesti hämmästyneenä heille yhteen hengenvetoon:
- Tervetuloa pojat! Voi miten kiva on nähdä sinutkin, missä Martta ja Unto?
Vein heidät riemusaatossa sisälle, ja koska heillä kummallakin oli sudennälkä, ryhdyin ruoanlaittoon.
Eino oli jättänyt perheensä tilapäiseen sijoituspaikkaan aivan uuden rajan läheisyyteen ja hän itse oli lähtenyt etsimään työmaata itselleen ja kotia heille kaikille. Tiesimme tässä naapurustossa yhden myytävän talon. Kehotimme häntä kysymään sitä ostaakseen. Hän lähti iltapäivällä muutaman kilometrin päähän tapaamaan tilan omistajaa ja samalla me lähdimme hänen mukaansa. Sieltä Väinö palasti takaisin Kuopioon.
Inhottavaa on, että hänen täytyy aina lähteä ja aikaisemmin piti minun! Milloin koittanee päivä, jolloin meillä ei ole huolta alituisesta lähtemisestä johonkin määrättyyn paikkaan määrätyllä kellonlyömällä? Ja jos saisimmekin kulkea yhdessä, niin mitäpä siitä sitten, mutta tällä tavalla - uh! Kun tätä on kestänyt jo neljä vuotta, niin se alkaa käydä hermoille. Jos Väinö syksyllä vapautuukin, tilanne ei paljon korjaannu, olemmehan vasta kihloissa ja minun on mahdollisesti mentävä seminaariin.
Siirtoväkeni lähti. Niin pian kuin nimismies saattoi antaa lähtöluvan, joukko hupeni perhe perheeltä. Ne, jotka ensiksi tulivat, lähtivät viimeisinä. Kaikkein kauimmin saimme nauttia yhteisten ystäviemme, Heikkisen ukon ja hänen uskollisen riitakumppaninsa Hannusen emännän, miellyttävästä seurasta. Viimeinen yhteenottoni Heikkisen ukon kanssa sattui, kun hänen piti perheineen muuttaa koululta naapuriin, jotta voimme aloittaa koulutyön.
Sotatalveni on tätä myöten päättynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti