Niin tekisi minunkin mieleni huokaista. Olen ollut sellaisessa hullunmyllyssä, etten ennen eläessäni. Minulla on aina ollut jokseenkin huono käsitys kaikista kokouksista, mutta ei lainkaan kokemusta ikävistä sellaisista. Toverikunnan kokoukset, joissa olen ollut mukana, ovat olleet poikkeuksetta hauskoja usein hyvinkin kiivaine yhteenottoineen.
Sain viikko sitten H:n isännältä kirjeen, missä hän "laillisen edesvastuun uhalla" käski minun saapua tähän, kolmantena järjestyksessä pidettävään piirihuoltajien kokoukseen kirkolle Kunnantoimistoon kuluvan helmikuun 15. päivänä kello 10.
Ennakkoluuloistani välittämättä ja koska minulla ei ollut laillisen edesvastuun edellyttämiä korvausvaroja olin määräaikana kokoushuoneessa. Se oli muuten yhtä tyhjä kuin kukkaroni, mutta häkää ja savua siellä oli aivan sinisenä.
Silminnähtävän pontevista lämmitysyrityksistä huolimatta huone oli hyytävän kylmä. Jäin muurin viereen istumaan päällysvaatteitani riisumatta. Odotin, mitä tuleman piti. Luulin jo tulleeni väärään paikkaan, kun noin puolen tunnin odotuksen jälkeen avautui sisähuoneisiin johtava ovi ja kokoussaliin astui isäntä H. itse korkeassa persoonassaan.
- Jaaha, hyvää päivää neiti J. Meillä on tuolla rintamamiesyhdistyksen kokous, joka kestää vielä jonkin aikaa. Sitten pääsemme alkamaan. Eihän täällä vielä näy muitakaan.
- He nähtävästi tuntevat herrojen puheenjohtajan ja sihteerin tavat paremmin kuin minä eivätkä niin ollen saavu täsmälleen. Ehkäpä he ovat kuulleet, että teillä on samanaikaisesti toinen kokous, eivätkä pidä kiirettä.
Alkava pääkipunu ennusti epäonnistunutta päivää. Kiusallinen savu ja häkä.
Vähitellen suuri kokoushuone täyttyi vilkkaasti rupattelevista naisopettajista, jotka kaikki näyttivät tuntevan toisensa ja joista minä en tuntenut ketään. Yksi heistä nähtävästi tiesi kuitenkin minusta jotakin, koska kysyi minulta Väinön osoitetta. Hän puhutteli minua rouvaksi ja herätimme kiusallista huomiota, kun minun piti huoneen toiselle puolelle huutaa hänelle esiintyväni vielä toistaiseksi tyttönimelläni. Hän oli vielä tarpeeksi typerä kysyäkseen, mikä se oli, ja niin minun täytyi posket kuumina esittäytyä kovaäänisesti koko tarkasti kuuntelevalle seurueelle. Olipa tämä hullunkurista!
Odotettuamme kaikin vielä tunnin verran - kello oli silloin noin 12.30 - tulivat puheenjohtaja (isäntä H.) ja sihteeri, kauppias N., kunnanlääkäri ja Vapaan Huollon johtaja saliin. Kokous saattoi alkaa.
Koska tohtorin iltapäivävastaanoton piti alkaa, otti hän vapaudekseen heti esitelmöidä meille aiheesta "Siirtoväen terveydellinen huolto ja sairaanhoito".
Hänen esityksensä oli valaiseva ja mielenkiintoinen sekä meille kaikille varmasti hyvin tarpeellinen. Useat tekivät muistiinpanoja sairaanhoidollisista ohjeista, lääkkeiden käytöstä ym. Lopuksi tohtori lupasi kirjoittaa joitakin lääkemääräyksiä siirtoväkeä varten niille opettajille, jotka niitä tarvitsivat.
Kaikki naiset hyökkäsivät suin päin pöydän ääreen kilpaa kaakattaen ja toisiaan sysien. Jäin istumaan nurkkaani ja katselin toimitusta. Lääkäri nousi, katsoi minua tiukasti ja sanoi:
- Saavatko suurimmassa piirissämme huoltajan velttouden vuoksi siirtoväen potilaat kuolla hoidon puutteessa?
Nousin nöyrästi vastaamaan:
- Herra tohtori. Viime viikolla hain vastaanottotunnillanne teiltä sylillisen lääkemääräyksiä. Meillä on hyvin varustettu pienoisapteekki hiilitableteista lähtien syyhysalvaan saakka pukeutumispöydälläni ja sen vieressä lattialla. Siirtoväkeni voi huoletta sen turvin sairastella tämän talven.
Seuraus: Kaikille opettajille annettiin määräys tulla myöhemmin tohtorin vastaanotolle hakemaan lääkemääräyksiä, koska "nyt ei ollut sopiva ajankohta sellaiseen. Siellä voidaan paremmin ja perusteellisemmin keskustella kustakin tapauksesta erikseen." Tohtori hymyili, kumarsi ja poistui.
Kokous jatkui. Kukaan ei välittänyt puheenvuoroista. Yhtämittainen porina täytti huoneen. Jos joku halusi saada äänensä kuuluville, hänen täytyi mennä puheenjohtajalle sanomaan haluavansa puheenvuoron. Tämä koputti silloin ankarasti nuijallaan pöytää, mutta kun asia oli tullut sanotuksi, alkoi kiivas mielipiteiden vaihto taas ilman minkäänlaista järjestystä.
- Kahvitauko! kuulutti puheenjohtaja.
Parasta olikin. Tuulispäänä lehahti naisjoukko kahvilan puolelle ja vilkas keskustelu pääsi voimaan ja kunniaan höyryävien kahvikuppien ääressä. - Loppuihan se kahvilomakin joskus. Virkistyneinä ja rauhoittuneina palattiin kokoushuoneeseen ja työ jatkui ehkä hiukan paremmalla menestyksellä.
Vapaan Huollon puheenjohtaja esitelmöi puolestaan vaateavustusten jakamisesta. Lopuksi hän huomautti, että lähetettäessä rahoja hänelle täytyi oheisena seurata selvitys siitä, mitä tarkoitusta varten ne oli annettu ja kenen välityksellä ne tulivat.
Hän pani kiertämään lapun, jonka hän tahtoi esittää äskeisen selvennykseksi. Lappu joutui kohdalleni ja suureksi ihmeekseni luin siitä seuraavan tekstin:
"Oheisena seuraa sata markkaa (100 mk), jonka summan tuntematon lahoittaja on luovuttanut välitykselläni Vapaan Huollon tämän kunnan keskuksen käytettäväksi siirtoväen lasten kenkävaraston kartuttamiseksi.
Kuusenmäellä 10.2.1940"
Ja alla oli minun allekirjoitukseni. Päästin lapun käsistäni kuin se olisi ollut hehkuva hiili. Kaikkein surkeimman hän olikin ottanut esimerkiksi. Muutenkin minua katsottiin kuin ulkomaan elävää. Sitä mukaa kuin lappu kiersi, yhä useampi silmäpari kääntyi tähystelemään kokoon kyyristynyttä olemustani. Olisin tahtonut pötkiä tieheni ja vihainen olin, aivan räjähdyspisteessä! lmeettömin kasvoin olin tekevinäni muistiinpanoja, ts. piirtelin alamanakkani tyhjät sivut täyteen kiekuroita ja koukeroita.Seuraavista asioista keskusteltiin ensi alkuun aivan säännönmukaisesti puheenvuoroittain. Minäkin rohkenin tuoda esiin mielipiteeni parissa kysymyksessä. Kauan ei kuitenkaan kestänyt sopuisaa ajatustenvaihtoa. Joukossa oli puheripulia sairastava, joka halusi aina saada puheenvuoron. Hän aloitti sadannen kerran:
- Miten minun on meneteltävä, jos esimerkiksi...
Puheenvuoroa pyytämättä paukautin jokseenkin ärtyneessä äänilajissa:
- Olkaa hyvä ja käyttäkää omaa järkeänne esimerkiksi yhdessä tapauksessa älkääkä pakottako meitä haaskaamaan kallista aikaa vastailemalla turhiin kysymyksinne!
Seurasi hiljaisuus. Säikähdin itsekin toden teolla. Mitä olinkaan tehnyt? Mikä pani minut puuttumaan toisten asioihin? Ei päänsärkykään saa niin hämätä ihmistä, että menee tekemään itsensä naurettavaksi itsehillinnän puutteensa tähden.
Rouva pillahti itkemään. Puheenjohtaja kopautti nuijalla pöytään:
- Asiaan, hyvät naiset!
Äskeisen välikohtauksen pelottamina opettajattaret turvautuivat mahdollisimman asialliseen tyyliin esittäessään mielipiteitään. Ilta lähestyi. Kokouksen osanottajat lähtivät toiselle kahvitauolle. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja aloin pukeutua kotimatkaa varten.
Isäntä H. kysyi:
- Minne nyt, ei kokous ole vielä päättynyt?
- Lähden kotiin. Sieltä lähtiessäni olin viisaampi kuin olen palatessani. Nekin asiat, jotka olivat tähän asti minulle aivan selviä, ovat nyt sekaantuneetä tämän niin tuiki tärkeän ja perin onnistuneen kokouksenne jälkeen. Ensi kerralla ei laillisen edesvastuun uhkakaan saa minua liikkeelle kolostani. Hyvää jatkoa! Käykäähän katsomassa, etten kaikkea tee taas ihan väärin!
Vasta kotimatkalla närkästykseni suli hiljalleen. Tie oli sileä ja hevonen pitkään pakkasessa seisomisesta kyllästyneenä teki taivalta hyvää vauhtia. Kyytimieheni upposi turkkiinsa etuistuimella ja minä sain häiriintymättä nauttia pitkässä reessä selälläni maaten revontulten hurjasta leikistä taivaalla. Rakastan niiden salaperäisyttä, alituista värivaihtelua, syttymistä ja sammumista!
Oli juuri tuollainen kimalteleva ja paukkuva pakkanen, jollaisista luin saduissa lapsena. Vedin henkeeni pakkasen raikkautta ja annoin sen puhdistaa mieleni. Kaikki typeryydet ja kiusat olivat unohtuneet ja pääsärkynikin hävinnyt. Saatoin kirkkain silmin vakuuttaa Anna N:lle kotiin päästyäni:
- Tiedätkö, se oli ihanaa!
Muistin enää vain kotimatkan antaman hyvän olon tunteen. Kaikki vaivat, harmit ja kiusat olivat jääneet ulos tähtikirkkaaseen yöhön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti