Kuusenmäki 7.2.1940

Tulirokkoa!!!
Yläluokassa sairasti nuori äiti pikku poikansa kanssa. He olivat jo kolmena päivänä olleet kuumeessa, ennen kuin minulle kerrottiin siitä. Kävin katsomassa heitä ja epäilin jotakin vakavaa olevan tekeillä. Kävin heti soittamassa sairaanhoitajattarelle, ja hänen käytyään täällä levisi kylään kulovalkeana tieto: Tulirokkoa!

Jouduimme kaikki eristykseen. Yläkerta eristettiin alakerrasta ja koko koulu muusta kylästä. Meille opettajille annettiin oikeus käydä postissa ja toimittaa välttämättömiä asioitamme kylässä. Ompeluseura ja siirtoväen virkistysjuhla peruttiin.

Pidin ilman muuta selvänä, että kaikki yrittävät parhaansa mukaan noudattaa sairaanhoitajattaren antamia määräyksiä, mutta eikös mitä! Yläluokassa on radio, ja sinne oli yöllä hiipinyt alakerrasta H:n ukko kuuntelemaan Moskovan Tiltun propagandaa. On sekin huvitus!

Saatuani kuulla asiasta menin suoraan ukon puheille. Siinä ei tarvittu Moskovan Tiltua, kun sanoin hänelle, mitä kuuluu ja kuka käski. Hän oli parhaillaan tuudittamassa sylissään Kalle-poikaa. Ukko suuttui ja penäsi:
- Minäkö tautia kuljettaisin! En ikinä! Minuun ei pysty paholainenkaan enkä minä rokkoa pelkää. Ja vaatteissani en tautia kanna, kun akat pesevät joka päivä lysolilla kaikki kamppeet.

No nyt hänen vaatteensa on pesty joka päivä lysolilla ja vasta eilen kuulin hänen moittivan perheen naisväkeä siitä, ettei hänelle ollut annettu neljään viikkoon puhtaita liinavaatteita. Ukkoraukka väitti täihin ja likaan kuolevansa. Mutta se oli eilen. Tänään en mitenkään saanut häntä ymmärtämään selityksiäni tulirokon leviämisestä. Minun uhallanikin hän sanoi menevänsä ensi yönä "ratimoon".

Hiukan myöhemmin ukko tapasi kuitenkin parempansa. Sairaanhoitaja tuli auton kanssa hakemaan tulirokkopotilaat kirkolle järjestettyyn sairastupaan. Kerroin hänelle ukon jääräpäisyydestä. Hoitaja otti ukon puhutteluunsa ja sanoi, että ellei hän tottele annettuja määräyksiä, hänet viedään kirkolle putkaan. Se tepsi ukkoon ja nyt on rauha maassa.

Tulin ajatelleeksi, että lapsilla ei ole mitään leikkikaluja täällä, ja päätin tehdä heille nuken. Olin saanut seminaarissa hyvät nuken kaavat ja niitä apunani käyttäen sain ommelluksi oikein sievän Molla-Maijan, jolle maalasin kasvot ja tein ruskeasta villalangasta paksun tukan. Se palmikoitiin, ja palmikoihin löytyi jostakin kauniit, keltaiset silkkinauhat. Ompelin nukelle siistit alusvaatteet ja iloisen, kirjavan leningin, jossa oli pitsikaulus ja silkkinauhavyö. Nukke ristittiin juhlallisesti Margaretaksi. Voi sitä riemua, minkä pahainen räsynukke-Margareta tuotti noille kodittomille pienokaisille!

Mutta sitten oli edessä pulmallinen kysymys: Kenelle Margareta kuului? Lasten kesken sukeusi kiivas väittely siitä, kuka sen oli parhaiten ansainnut.
- Ei anneta Mimmille, se kiros eilen.
- Ei Paavokaan titä talvitte. Te veti minua tukatta.
- Inga kävi viikolla nurkan takana eikä menny ulukohuoneeseen.
- Anja veti Riitun kissaa hännästä.

Kaikenlaiset painavat syytökset ryöppysivät ylitseni.
- Malttakaahan kun ajattelen, rauhoittelin lapsia. - Tulepas sinä Tyyne tänne! Minä annan nuken sinulle, kun sinä olet jo niin iso, ettet revi sitä. Sinä saat aina iltaisin riisua sen ja panna nukkumaan sekä aamulla pukea ja sitten sinun täytyy antaa toistenkin lasten leikkiä sillä.
Lapset olivat päätökseeni tyytyväisiä. Riemastuneina he lensivät suinpäin luokkaan aarrettaan näyttämään Tyyne edellä roikottaen Margaretaa palmikoista omistajan elkein.

Tyynen äiti oli niin liikuttunut pikku tyttönsä saamasta luottamuksen osoituksesta, että tarjosi juhlallisesti korppukahvit niin Riitulle kuin minullekin pienessä ompelimossamme. Se on Riitun huone, jonne koulun ompelukone on siirretty, ettei sille tulisi mitään vahinkoa. Kohteliaisuudesta minun makuani kohtaan Tyynen äiti oli jättänyt tällä kertaa lisäämättä kahviin suolaa. Tavallisesti heidän kaikkien kahvi oli voimakkaasti suolalla maustettua.

Ompelin innokkaasti seuraavana päivänä. Linda ja anoppinsa tulivat katselemaan työtäni. Linda kehui:
- Vaan onpa koreaa kangasta. Mitä teet, opettaja?
- Valmistan itselleni yöpukua.
Linda kysyi hämmästyneenä:
- Mitä yöllä mekolla tehdään?
Minä selitin:
- Yöksi otetaan kaikki vaatteet pois ja puetaan paljaalle iholle yöpuku Päivävaatteet saavat sillä aikaa tuulettua. Sitä tapaa olisi hyvä kaikkien opetella noudattamaan.

Mummo istui lähellämme kädet ristissä peukaloitaan pyöritellen. Hän puuttui puheeseen:
- Olisi kai niitä ollut noitakin siellä kotona, mutta sinne ovat jääneet kaikki kun piti lähteä tänne kulkuun toisten nurkkiin ja jalkoihin köyhyyttä kärsimään.

Mummo pyyhki huivin nurkkaan kyyneleitään. Linda sanoi nauraen:
- Älä nyt taas, mummo. Eihän meillä siellä kotona kukaan tiennyt yömekkoja olevankaan. Ei sinne sellaisia jäänyt, jos lie muuta jäänytkin.

Paljossa heitä pitäisi valistaa, mutta en osaa. En tiedä, mistä alkaisin. Olen niin nuori, että esitelmäni eivät heitä vakuuta, ja minustakin on vaikea itseäni paljon vanhemmille ihmisille ruveta antamaan neuvoja ja elämänohjeita. Jos saisin Lindan oppimaan lukemaan ja kirjoittamaan, se olisi jo paljon, mutta hän ei tunnu olevan kiinnostunut kummastakaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti