Karkauspäivän kunniaksi sonnustauduin itse lähtemään postiin. Urho-poika touhusi myymälätiskin takana ahkerasti palvellen asiakkaitaan. Kun hän sai pienen hengähdystauon, lähestyin häntä ja huomautin kainosti:
- Kuulehan Urho.Tuolla ylähyllyllä on hyvin sievää sinistä silkkiä, jota mielelläni ostaisin puserokankaaksi. Kun nyt on karkauspäivä ja jos kosisin sinua, niin...
- Mikäs siinä, lyödään vaan hynttyyt yhteen, tuumiskeli tuo parantumaton 17-vuotias vesseli.
Katsoin parhaaksi häipyä nopeasti. Koululle asti kuulin väkijoukon naurunremahdukset, jotka jäivät kaikumaan jälkeeni. On se sentään hyvä, että saamme pieniä ilojakin kaikkien huolten ja murheiden keskelle! Hyvän naurun perästä on pitkän aikaa helpompi olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti