Ensimmäinen sunnuntai uudella maaperällä! Samani vaikutelmat ovat vielä kovin hajanaisia mutta yhtä ja toista muistiin merkittävää on jäänyt mieleeni.
Matkani Iisalmesta eteenpäin oli suoraan sanoen kurjaa. Vaunussa, joka oli liitetty matelevan tavarajunan perään, olivat lämmitys- ja valaistuslaitteet joutuneet epäkuntoon. Pimeässä värjöttelin nurkassani ja kuuntelin puolijuopuneiden miesten kovaäänistä keskustelua. Se oli niin törkeyksillä höystettyä, että vain vaivoin kykenin istumaan hiljaa paikoillani.
Yhtäkkiä saimme valoa ja havaitsin istuvani metsämiehen asuun pukeutunutta miestä vastapäätä. Hän kysyi heti minulta, olinko opettaja J:n tytär. Kyllä, se olin, mutta kuinka hän saattoi tuntea minut?
- Olette aivan isänne näköinen. Ja sitä paitsi olen nähnyt teidät muutama vuosi sitten äidinisänne 80-vuotispäivillä Orivedellä. Tehän lausuitte siellä runon, eikö totta?
Keskustelimme vilkkaasti havaittuamme olevamme sukulaisia ja joutuvamme toistemme melko läheisiksi naapureiksi kuka tietää miten pitkäksi aikaa. Hän auttoi minut ystävällisesti alas vaunusta Komun pysäkillä, jota en kenties olisi tuntenutkaan pimeässä, kun nimikilpeä ei voinut erottaa eikä junailija kulkenut vaunussamme. Hän tunsi vastaanottajani ja toimitti minut tämän rattaille vaadittuaan minulta lupauksen tulla käymään kotonaan Pyhäsalmella ensimmäisen sopivan tilaisuuden koittaessa. Helpottavaa tietää, että lähellä on ihmisiä, joihin voi hädän tullen turvautua!
Kyytimieheni oli A:n isäntä koulun lähimmästä naapurista. Yksitotisesti ja verkkaisesti löntysteli vanha Sohvi-hevonen ylämäkeä koululle päin. Jouheasti kulki isännän juttu hänen hiljaisella äänellään tarinoidessaan omia mietteitään maailman politiikasta yleensä ja pienen isänmaamme tukalasta tilanteesta tällä hetkellä. Viihtyisän rauhallista kaikki täällä maalla! Herttainen kuukin pilkisteli pilvien lomasta valaisten outoja maisemia himmeällä hohteellaan. Ensi pakkanen kohmetti maata. Oli todellakin kuin olisin päässyt uuteen maahan, puhtaampaan ja parempaan kuin se, mistä lähdin.
Minut jätettiin kauppias S:n rouvan majoitettavaksi täksi ensimmäiseksi yöksi. Koulu oli lähimpänä naapurina parin sadan metrin päässä. Halusin heti käydä katsomassa tulevaa työpaikkaani. Menin sisään ensimmäisestä avonaisesta ovesta, joka osoittautui johtavan luokkaan. Siellä oli parhaillaan ompeluseura koolla, ja huolimatta äärimmäisestä väsymyksestäni kykenin kuitenkin tajuamaan kymmenien ihmisten uteliaitten silmäparien minuun kohdistuvat tuijotuksen. Kysyin Väinön viransijaista ja minut johdatettiin ystävällisesti opettajan asuntoon.
Vastusteluistani välittämättä - olinhan puolikuollut pitkän matkan aiheuttamista vaivoista, nälästä ja uupumuksesta - sijaisopettaja määräsi minut aloittamaan koulutyön seuraavana aamuna, lauanaina kello 9. Pyysin, että olisin saanut kuunnella hänen opetustaan sen päivän ja tutustua kouluun sekä luokan oppilaisiin, mutta hän sanoi miehensä tulevan hakemaan hänet kotiin Pyhäjärvelle. Hän halusi muutenkin päästä mahdollisimman pian pois työstä, joka ei häntä lainkaan miellyttänyt.
En saanut unta koko yönä. Pohjois-Amerikan kartta, apostolien teot ja Kolumbuksen löytöretkien vuosiluvut vaivasivat väsyneitä aivojani kaiken aikaa kieriskellessäni valveilla pehmeällä ja mukavalla vuoteella kauppiaan lämpimässä salissa.
Kuuliaisena lähdin aamulla koululle. Sain sentään taivutettua sijaisopettajan pitämään aamurukoukset vielä tämän kerran. Sormeni vapisivat niin, että olisin varmaan pilannut koko aamuhartauden, jos olisin mennyt soittamaan.
Palasimme omaan luokkaamme alakertaan johtajaopettajattaren luokasta, missä rukoukset pidettiin. Lähtevä opettaja hyvästeli oppilaansa muutamin sanoin ja jätti käsiini kolmikymmenpäisen lauman vallattomia pienokaisia, joita hän ei ollut kyennyt hallitsemaan. Viiden pojan nimi oli hänen minulle jättämässään istumajärjestyksessä alleviivattu punakynällä. He siis olivat syntipukkeja!
Ihminen ei varmasti milloinkaan voi tuntea itseään tyhmemmäksi, pienemmäksi, heikommaksi ja avuttomammaksi kuinminä tunsin itseni tuona tärkeänä hetkenä, jona jäin Väinön viransijaisena opettajan pöydän ääreen.
Näennäisen rauhallisena aloitin opettajan työn. Koulussa syntyneenä ja kasvaneena alitajuisessa muistissani oli tieto siitä, miten kaiken tuli sujua. Tietoisesti matkin seminaarin uskonnon lehtorin metodia opettaessani oppilailleni kertomusta Mooseksen kuolemasta kaikkinen "ulkovarusteineen ja sisäisine liikevoimineen".
Unohtunut oli maailman poliittinen kriisi, sisareni muuttotouhu ja kaikki muu, mikä vielä hetkeä aikaisemmin oli täyttänyt ajatukseni Tällä hetkellä oli olemassa vain 30 aivan vierasta silmäparia minua vastapäätä ja hirveä epävarmuuden tunne sisimmässäni. En vieläkään ymmärrä, miten selvisin siitä. Yksityiskohdat ovat häipyneet muististani. Sen vain tiedän, että kun lopetin koulupäivän "Herran siunauksella", olin aivan lopussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti