Rakas päiväkirja!
Olen ollut kaiken aikaa kovin huolissani Tuulikin ja hänen lastensa puolesta. En ole kuullut heistä mitään sodan puhkeamisen jälkeen. En voisi kestää ajatusta, että heille olisi tapahtunut jotakin siellä rajan ääressä sodan jaloissa. Miksi en sittenkin pakottanut heitä lähtemään mukaani tai jäänyt sinne heidän turvakseen? Olen kirjoittanut heille vastikään ja pyytänyt heitä lähtemään pakkosiirtoa odottamatta turvallisemmalle seudulle. Jos heille jotakin tapahtuu, jos säälimättömän vihollisen pommisade tuhoaa heidät, suloiset lapset ja heidän avuttoman äitinsä, en koskaan tule antamaan itselleni anteeksi, että sillä tavoin jätin heidät.
Setää ja tätiä, Väinön vanhempia, olen pyytänyt viipymättä tulemaan tänne pois turvattomasta pikku kaupungista, mutta he eivät tahdo. He kehottavat minua vain rauhallisesti tekemään omaa työtäni paremman ajan toivossa ja unohtamaan heidät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti