Rakas päiväkirja!
Tilanne kärjistyy yhä. Me emme siitä paljon tiedä, mutta huomiotamme kiinnittää jonkin verran käynnissä oleva, vilkas varustelu. Tänä aamuna katselin ikkunastame maantiellä itää kohti kiemurtavaa kuormastokolonnaa. Miehet olivat viluissaan aamuviileässä unettoman yön jälkeen vetäneet lakit korvilleen ja takinkaulukset pystyyn. Alakuloisen näköisinä kuin varikset sateessa he kyyhöttivät kuormiensa päällä. Lohduton kulkue! Meidän voimamme ovat niin vähäiset, niin vähäiset!
Lapset riemuitsivat hevosia nähdessään. Aino halusi välttämättä avata ikkunan nähdäkseen paremmin. Hän kurkotteli siitä kauas ulos ja huusi miehille:
- Minne sie määt, setä, sen hevosen kanssa?
Miehet piristyivät lapsen heleän äänen kuullessaan pyörien ratinasta huolimatta. Monet silmäparit kohdistuivat meihin ja monien huulille hiipi hymy. Ihmeekseni tunsin miehen, jolle Aino oli kohdistanut sanansa. Hän vastasi reippaasti kättään heilauttaen:
- Sinnehän mie mään sinne jonnekin.
Eilen tulin kaivolta puolisen kilometrin päästä kantaen kahta vesisankoa. Tie oli liejuinen ja minun täytyi hypätä sankoineni ojan yli varoakseni autokolonnaa roiskuttamasta niitä kuraa täyteen. Autot olivat Punaisen Ristin palvelukseen otettuja linjureita, joissa kussakin oli miehistöä. Reippaat, asetakkiset pojat huiskuttelivat minulle iloisesti ohi ajaessaan. Jotkut huutelivat iloisia tervehdyksiä, toiset aloittivat laulunpätkän. Kun kymmenet suuret autot jyristivät ohitseni, tunsin sydämeni puristuvan kokoon. Millä mielellä palannette, reippaat kirkassilmäiset nuorukaiset, jos tulee sota ja saatte lastiksenne verisiä, silvottuja ruumiita, voihkivia haavoittuneita, tuskien ja kärsimysten mykistämiä ihmisraunioita?
Jossakin tuollaisessa autossa matkalla itään olet sinäkin, Aune, joka halusit minua syleillä, ja sinä Sirkka, jonka muistan vallattomana, kiharapäisenä moottoripyörähulluna. Boi te rakkaat, reippaat toverini, olisiko minulla ollut rohkeutta seurata teitä?
Sillä jossakin myös hän, jota rakastan, täällä tämä pieni koti, jota onnettomuus uhkaa. Täällä on joka puolella ympärilläni pienen pieni mutta niin sanomattoman rakas isänmaa, jonka jokaista tuumaa tahdomme puolustaa, niin epätoivoiselta kuin asemamme saattaa tuntuakin. Kaikki rohkeuteni ja tulevaisuudenuskoni oli kadonnut, kun laahustin sankojen kanssa asuntoamme kohti.
Illalla meillä oli hiljaiset ristiäiset. Vieraina olivat vain ne kaksi kummia, jotka on pyydetty tältä paikkakunnalta. Tuulikki piteli itse lasta ja Vesa suoritti kastetoimituksen. Katselin heitä pidellen käsistä vanhempia lapsia puolihämärässä huoneessa, jota valaisi vain kolmen kynttilän elävä liekki.
Ajatteli ylpeänä oman sukuni, heimoni, kansani sitkeyttä. Juhlallisina ja rauhallisina seisoivat nuorimpansa äärellä aviopuolisot sydän toivoa ja kiitosta tulvillaan huolimatta siitä, että Damokleen miekka on ripustettuna meidän kaikkien pään päällä. Millä hetkellä hyvänsä se saattaa pudota ja murskata silmänräpäyksessä kaiken, minkä vuosien vaiva ja aherrus on pystyttänyt. Katajainen kansani! Sinun henkisessä voimassasi on se musertamaton mahti, joka pitää sinut pystyssä kaikissa kohtaloissa.
Seurue, joka kokoontui teepöydän ääreen prinsessan uutta nimeä juhlimaan, oli hilpeä kuin ei kahvi- ja sokeripulaa, upotussotaa, neuvotteluja, ylimääräisiä kertausharjoituksia, pimennyksiä ja evakuointeja olisi olemassakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti