Pienessä perheessämme on ollut huisketta ja hulinaa kuin paremmanpuoleisessa hotellissa. Vesa tuli iltapäivällä kotiin mukanaan neljä reserviläistä, jotka halusivat kylpeä meillä.
Vieraat olivat parhaillaan kuuntelemassa radiota päivällisen jälkeen, kun lähdin Ainon ja Heikin kanssa saunaan. Vauva jäi surkeasti parkumaan yläkertaan ja kuulin saunaan asti hänen sydäntäsärkevän itkunsa. Hänkin odotti kylpyä ja ateriaa.
En olisi mitenkään jaksanut huolehtia lapsista. Vesi oli niin hirveän kaukana ja kun kylpijöitä oli tavallista enemmän, olin uuvuksiin asti kantaa retuuttanut sitä kahdella sangolla. Voimani olivat aivan lopussa, kun tulin yläkertaan lasten kanssa ja varsinainen työpäiväni vasta alkoi. Päivällisastiat olivat pesemättöminä keittiössä ja saunavieraiden teekestit vielä suunnittelemattakin. Vauvan kylvetystä seuraisi välttämätön riepupyykki.
Vähitellen alkoi kaaoksesta muotoutua normaali asiaintila. Vierasten iloinen rupattelu hallissa todisti heidän nauttineen kylvystä ja teeillallisestaan. Vauva ja Heikki nukkuivat, Aino puuhaili keittiössä leikkikaluineen. Yhtäkkiä, ilman mitään varoitusta, alkoi nenästäni vuotaa hirveästi verta. Aino hätäili:
- Mie juoksen sanomaan isille, että siusta lähtee ihan punaista vettä.
Huuhdoin näet nenääni kylmällä vedellä. Pyysin Ainoa rauhoittumaan, ei ollut mitään hätää. Hän haki pesurätin ja pyyhki veripisarat lattialta, vaihtoi likaantuneen veden puhtaaseen, viileään ja kysyi huolestuneena:
- Kuules kummitäti, miks sie kaivoit nokkaas että siitä rupesi tulemaan vera? Isi sanoo, että se on tuhmaa.
Kävin pitkälleni keittiön penkille ja painoin nenäliinalla yhä vuotavaa nenääni. Aino kietoi pehmeät, lyhyet käsivartensa kaulalleni, painoi viileän poskensa poskeani vasten ja kysyi hellästi:
- Olenko mie nyt siun pieni apusi, kummitäti?
Sydämeni oli pakahtua rajattomasta rakkaudesta pientä kullanmurua kohtaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti