Laskeutuessani toissapäivänä Pieksämäen pilkkopimeälle asemalaiturille täpötäydestä junasta tupsahdin suoraan Väinön syliin. Jälleennäkemisen riemu oli rajaton! Kysymykset ja huudahdukset satelivat vuorotellen niin nopeasti, ettemme kumpikaan ennättäneet puoliinkaan vastata. Pyrskähdimme nauramaan ja sanoimme yhteen ääneen seuraavassa hengenvedossa:
- Ihanaa vain on, että sinä olet siinä! ja lähdimme käsi kädessä vaeltamaan kohti matkustajakotia.
Väinö saa lomaa vain päivän kerrallaan. Hänen majapaikkansa on jollakin koululla. Joukko-osasto on sijoitettu Pieksämäelle tilapäisesti eikä Väinö tiedä, kauanko täällä oltaisiin ja mikä on seuraava paikka, minne hänen joukko-osastonsa sijoitetaan. Palveluksesta vapauduttuaan hän tulee aina hakemaan minut, ja vietämme päivän kävellen kauppalassa tulipalopakkasessa tai istuskellen Väinön tovereitten kanssa ravintolassa aterialla tai kahvilla. Niinä kiitävien tuokioiden aikana, jolloin saamme olla yhdessä, unohdan sodan, ilmapommitukset ja muun. Olemme myöskin unohtaneet, että on joulu, mutta vaikka olisimme sen muistaneetkin, emme olisi voineet olla onnellisempia kuin jo olemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti