Rakas päiväkirja!
Kun eilen kävelimme kaikessa rauhassa pitkin katua keskustellen palaamisestani Kuusenmäelle, Väinö ohjasi minut varoituksetta kadun toisella puolella olevaan kultasepänliikkeeseen. Arvelin hänen aikovan valita sieltä minulle jonkin hurmaavan, pienen joululahjan, ja astelin ihastuneena sisälle. Hämmästyin valtavasti, kun Väinö vastasi kauppiaan "Mitä saisi olla"-kysymykseen:
- Haluaisimme valita kihlasormukset.
Kauppiaan kumartuessa vetämään esiin sormusvarastoaan kuiskasin hänelle hiljaa:
- Ethän ole edes kysynyt, haluanko mennä kanssasi kihloihin.
- Tietysti sinä haluat, hymyili Väinö takaisin ja painoi sormeeni uutuuttaan kimaltelevan, kultaisen renkaan. Se sopi kuin valettu ja koristaa parhaillaan vasemman käteni nimetöntä.
Vasta kultasepän luota palattuamme Väinö selitti kutsuneensa minut Pieksämäelle juuri tätä tarkoitusta varten. Hän kertoi pyytäneensä pienen toveriseuransa kahville juhlimaan kihlaustamme. Hänen oli kuitenkin mentävä kasarmille ja minun tehtäväkseni jäi käydä tilaamassa valokuvaajalta aika meille liikkeen sulkemisen jälkeen ja postittaa kihlakortit, jotka hän oli jo aikaisemmin hankkinut.
Saatoin hänet kasarmin postille ja palasin verkkaisin askelin matkustajakotiin. Mitä minulle oli tapahtunut? Olin nyt siis kihloissa Väinön kanssa. Mitä sanovat asiasta isäni ja äitini, mitä Väinön vanhemmat ja meidän molempien lähimmät sukulaiset ja ystävät? Tieto tulee yllättämään heidät aivan samalla lailla kuin se yllätti minutkin. Onnellinen hymy huulillani menin toimittamaan tehtäviäni.
Kun muutamaa tuntia myöhemmin tapasin Väinön, hän ei ollut lainkaan onnellisen sulhasen näköinen. Hän oli tavattoman väsynyt ja masentunut.
- Tule heti kanssani. Meillä ei ole sekuntiakaan tuhlattavana! Rykmentin komentaja on määrännyt tulemaan luokseen ottamaan vastaan hänen komennuksensa. Joukko-osastomme lähtee nähtävästi jonnekin ensi yönä. Kihlajaiskutsuista ei tule mitään ja valokuvauksemmekin jää.
Kurkkuani kuivasi. Pakottauduin hymyilemään.
- Älä ole pahoillasi. Juostaan kiireesti esikuntaan. Aikaa on vähän ja sinne on pari kilometriä matkaa. Kuka tietää, mikä se komennus on, jospa teidän ei tarvitsekaan lähteä ensi yönä, sanoin.
Kiirehdimme pitkin kuutamon valaisemaa, lumista katua, jota huurteiset koivut reunustivat. Pidin Väinöä kädestä, mutta emme puhuneet mitään. Kaikki sanat tuntuivat sillä hetkellä tyhjiltä. Meillä oli taas edessä ero. Mitä olisimme voineet puhua? Hänet saatettiin nyt viedä rintamalle ja minun oli palattava ensimmäisellä junalla työhöni. Eikö se sama kohtalo ollut tuhansien edessä näinä tuskaisina taistelun päiväinä, viikkoina ja kuukausina? Meillä ei ollut oikeutta valittaa ja antautua epätoivoon. Iloinen rohkeus, toivorikas luottamus tulevaisuuteen - siinä ohjelma, jota meidän tuli järkkymättä noudattaa!
Väinö meni sisälle pieneen, keltaiseen puutaloon puiden reunustamaa porraskäytävää myöten. Jäin kävelemään kadulle edestakaisin ja odottamaan hänen paluutaan. Hiljalleen poskelle vierähtänyt kyynel jäätyi kovaksi rakeeksi ja silmäripset peittyivät paksuun valkeaan huurteeseen.
Väinö ryntäsi ulos silmät loistaen. Hän oli paljain käsin ja paljain päin. Hän tarttui minua olkapäihin ja pyöritti kerran ympäri riemastuksissaan.
- Tyttö, tyttö, me saimme lomaa kaikki! Juokse valokuvaamoon, ennen kuin palellut jääpuikoksi! Minä tulen heti perässä.
Hän riensi takaisin sisälle ja minä tunsin oloni kevyeksi kuin joskus kesällä. Painavista talvivaatteista, päällyskengistä ja aivan kohmettuneista varpaistani huolimatta hyppelin tanssiaskelin hiljaista katua pitkin valokuvaamoon. Siellä oli lämmintä, ja tuoreen vehnäleivän tuoksussa katselin seinällä olevia mallikuvia etsien, olisiko niiden joukossa sattunut olemaan jotkut tututkin kasvot. Olihan siellä. Eräs seminaarimme miesopettaja oli joukossa upseerin asussa valokuvattuna. Missähän hän mahtoi olla nyt?
Väinö tuli. Hän oli nyt tyytyväinen, mutta väsynyt juoksenneltuaan kaiken päivää varusteita hankkimassa. Valokuvaja asetti meidät istumaan rinnakkain, kiersi Väinön käsivarren minun tuolini selkänojan ympäri ja katseli pää kallellaan vaikutelmaa.
- Hymyilkää nyt hiukan, herra sulhanen, kehotti valokuvaaja.
Minä nauroin aivan avoimesti. Kaikki oli jotenkin kevyen onnellista ja lisäksi hullunkurista.
Kutsumistamme kahvivieraista vain yksi pääsi tulemaan. Kaikki muut olivat loman saaneita onnellisia, jotka kokoilivat varusteitaan lähtökuntoon ja kiirehtivät asemalle ja linja-autoihin. Ainoa onnittelijamme oli siviilissä kreikkalaiskatolinen pappi, joka tunsi useita luokkatovereitamme. Seurustelimme rattoisasti junan normaaliin lähtöaikaan saakka, jolloin Väinö ja minä menimme asemakonttorista tiedustelemaan, paljonko se mahtoi olla myöhässä.
- Mitään varmaa ei voida sanoa, mutta sen pitäisi tulla heti puolenyön jälkeen.
Lähdimme jaloittelemaan asema-alueelle. Oli jo myöhä eikä meidän niin ollen ehkä tarvitsisi kovin kauan odottaa. Junan lähtöaika läheni, mutta emme nähneet merkkiäkään höyryhevosesta, johon meidän oli määrä nousta. Asemakonttorista sanottiin junan tulevan vasta joskus aamuyöllä. Menimme ravintolahuoneseen syömään lämmintä keittoa ja juomaan kahvia virkistykseksemme. Se suljettiin sitten, ja meidän oli pakko jäädä odottelemaan kymmenien työpalvelukseen menossa olevien miesten kanssa odotushuoneeseen.
Jokainen tuumanala oli varattu. Latialla, penkeillä, pöydillä, tuoleilla, joka paikassa nukkuivat miehet mitä omituisimmissa asennoissa. Huone oli tupakansavusta harmaa ja me niin väsyneitä, ettemme jaksaneet seurustellakaan. Silloin heräsi joku sotilas penkillä, nousi kiireesti, kokoili kaikki hajallaan olleet varusteensa ja hävisi pakkaseen. Minä istuin penkin nurkkaan ja Väinö kävi pitkäkseen ja laski päänsä syliini. Tuskin hän oli ojentanut jalkansa pitkin penkkiä, kun hän tyytyväisyydestä huokaisten nukahti.
Tasan kello 6.30 tuli asemakonttorin ovesta harmaahiuksinen virkailija, joka kovalla äänellä ilmoitti junan lähtevän pohjoiseen puolen tunnin kuluttua. Silmänräpäyksessä olivat kaikki valveilla. Suureksi hämmästykseksemme vain me kaksi olemme matkalla pohjoiseen. Minne mahtaa johtaa noiden väsyneiden miesten tie?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti